Sampsa Oinaala
Kadulta korpeen
 

Sampsa Oinaala

> Osa 1 16.5.2004
> Osa 2 30.5.2004
> Osa 3 4.7.2004
> Osa 4 15.8.2004
> Osa 5 12.9.2004
> Osa 6 10.10.2004
> Osa 7 21.11.2004
> Osa 8 12.12.2004
> Osa 9 2.1.2005
> Osa 10 20.2.2005
> Osa 11 20.3.2005
> Osa 12 22.5.2005
> Osa 13 19.6.2005

> Kadulta korpeen -etusivulle

> Sampsan etusivulle

 

Osa 6
10.10.2004

Sadonkorjuun aika

On aika korjata sato. Ensimmäinen kesäni viljelijänä on monille muille viimeinen. Katovuosi sinetöi luopumispäätökset. Kaikki eivät kuitenkaan lopeta. Viljelijöillä on poliittinen ideologia.

Keittokattila porisee puuhellalla. Siinä on perunoita, sipulia, hernettä ja lanttua omasta maasta. Kiihkeät kesäkuukaudet vaihtuvat levolliseen syksyyn. Talikonvarressa vietetyt päivät on nyt palkittu. Perunaa tulee kymmeniä kiloja ja se maistuu paremmalta kuin koskaan. Muitakin juureksia ja vihanneksia kertyy pitkän ajan tarpeiksi. Vain nauris epäonnistui kokonaan. Vaikkei satoni ehkä riitä koko talveksi, olen tyytyväinen. Ensikertalaiselle tulos on kai ihan hyvä kesänä, jonka aikana taivaalta ovat noruneet niskaan muutaman vuoden vedet. Kun sieniä ja marjojakin on säilössä, tuntuu olo varsin turvalliselta. Nyt saavat pörssikurssit syöksyä ja globaalitalous romahtaa. Tärkein talous on kotitalous ja se on vahvalla kasvu-uralla.

Satoa korjaavat myös muut. Siinä ei tänä vuonna ole kehumista. Puolessatoista vuosikymmenessä maanviljelijöiden elämä on kokenut rajun muutoksen. Tulotason putoamista on seurannut sosiaalisen ja yhteiskunnallisen aseman heikkeneminen. Jäsenyys Euroopan Unionissa on tuonut harvenevan viljelijäjoukon päänvaivaksi säädösviidakon. Kun päälle pamahtaa pahin katovuosi miesmuistiin, on se joillekin viimeinen pisara, joka sinetöi päätöksen ammatinvaihdoksesta. Kaikki eivät kuitenkaan viljelystä luovu. Työ on enemmän kuin ammatti – se on poliittinen ideologia.
- Suomella ei ole varaa ajaa alas omaa maataloutta. Se on kuin itsenäisyyden menettäminen, kiteyttää Satu Tanskanen.

Satu hoitaa lypsykarjatilaa yhdessä aviomiehensä Erkki Tanskasen kanssa. Lopettaminen ei ole käynyt mielessä. - Uskon viljelyyn niin kauan, kunnes joku tiedemies keksii pillerin ihmisten ruoaksi, Satu vannoo. Viljely on heille myös elämäntapa ja harrastus. Ympäröivä luonto ja eläinten hoito ovat loputon inspiraation lähde. Jopa lantapatterissa riittää aineksia maaseuturomantiikkaan.
- Muistan sen pikkupojasta asti. Se on kyllä mahtava tuoksu. Saunavastan jälkeen paras, jonka tiedän, Erkki herkistyy.

Ruokaa ei Tanskasten mielestä enää arvosteta kuten ennen. Yhteys maahan on päässyt unohtumaan. Mieleeni muistuu, kun kaverit tulivat juhannuksen alla luokseni kylään. Tuliaisinaan heillä oli kilokaupalla vihanneksia ja leipää, jotka olivat löytyneet ylikansallisen halpamyymäläketjun jätelavalta.
- Tämän työn raskaus on nykyään henkisellä puolella, Satu pohtii. Hän moittii byrokraatteja todellisuudesta vieraantuneiksi ja kieroutuneiksi. Luonnon päälle ottaa lisäksi se, ettei kaikkea tuloa saa omasta työstä. Tukipolitiikan avulla viljelijöitä myös painostetaan investoimaan ja kasvattamaan tilakokoa. Kun toimeentuloon tarvitaan entistä suurempia pinta-aloja, ovat viljelijät yhä harvemmassa. Toimivien maatilojen määrän väheneminen vaikuttaa koko maaseutuyhteisöön. Sosiaalinen verkosto kapenee. Lisämaiden hankinta tuo eteen myös toisenlaisen ongelman:
- Suuret tilat ovat niin arvokkaita, ettei jatkajia löydy, Erkki arvelee.

Aune Hämysellä on asiat hyvin. Kun hän jää ensi talvena eläkkeelle, jatkaa oma poika viljelytyötä. Se on tätä nykyä melko harvinaista. Harvinainen näky on myös tilalta nouseva raiviosavu. Uutta peltoa syntyy seitsemän hehtaaria. 50-luvulla savu nousi joka tontilta. Nyt naapurin pellot kasvavat koivua.
- Tämä on kutsumustyötä, Hämynen tietää. Aune pitää hyvänä tavoitetta lähiruoan tuotannosta. Todellisuus on valitettavasti vielä kaukana ideologiasta. Kilpailutussäädökset pitävät pienen tuottajan sivussa markkinoilta ja omaehtoiselle yrittäjällekin virkamiehet lykkäävät jauhot suuhun.
- Liperissä oli isäntä, joka toimitti maitoa ovelta ovelle ja asiakkaat olivat tyytyväisiä. Sitten keksittiin jokin direktiivi, jonka nojalla toiminta loppui, Hämynen harmittelee. Vallitseva todellisuus on helppo havaita valtimolaisessa ruokakaupassa. Valkosipulit ovat täällä peltojen keskellä aivan yhtä kiinalaisia kuin Helsingissäkin. Alhaiset kuljetuskustannukset ja globaali eriarvoisuus pitävät puheet lähiruoasta sanahelinänä. Vaan löytyy täältä sentään paikallisen leipomon leipää, itsenäisen osuuskuntameijerin maitotuotteita ja suomalaisomisteisen panimon olutta. Ainakin vielä.

Maanviljely lienee ala, jolla parisuhteen merkitys on suurimmillaan. Kasvusta huolimatta suomalaiset tilat ovat edelleen perheviljelmiä. Avioliiton on kestettävä niin työssä kuin vapaa-ajassakin.
- Kun katsoo isäntää seitsemän päivää viikossa, siinä täytyy olla jotakin…, Hämynen pohtii. Yksi osa viljelijöiden poliittista ideologiaa on perinne. Se velvoittaa ja innoittaa jatkamaan edellisten sukupolvien työtä.
- Appi kulutti kenkänsä puhki etsiessään itselleen maatilaa. Hän uskoi tulevaisuuteen. Sillä uskolla mekin olemme jaksaneet, Hämynen toteaa. Kyynelet vierivät hänen poskilleen.

Sampsa Oinaala

 
web design by anka