Koivuhalkoreaktori
En tarvitse
lisäydinvoimaa. Minulla on oma reaktori, joka lämmittää
talon ja ruoan. Sen polttoaine kasvaa talon ympärillä.
Elinkeinoelämän
äänitorvet ovat toistuvasti ilmaisseet huolensa energian riittävyydestä.
Rakenteilla olevan viidennen ydinvoimalan jatkoksi on jo kaivattu lisää
reaktoreita. Minulla on energiasta huolestuneille ilouutinen: olen löytänyt
tehokkaan ja turvallisen reaktorin, joka tuottaa puhdasta kotimaista
lämpövoimaa! Se sijaitsee kotini tuvan nurkassa. Reaktori
käynnistetään lataamalla se täyteen polttoainesauvoja,
jotka on valmistettu huolella tasamittaisiksi ja varastoitu kuivassa
tilassa. Prosessista syntyy jätettä, jota ei tarvitse haudata
kallioperään. Keväällä loppusijoitan jätteen
kasvimaalle, jossa se saa porkkanat kasvamaan hurjasti. Myöskään
onnettomuusriskiä ei tähän voimalaitokseen sisälly.
Reaktori lämmittää talon ja ruoan. Lisäksi se huolehtii
rakennuksen ilmastoinnista. Näin monitoimista kodinkonetta ei takuulla
saa ostettua sähköliikkeestä. Reaktorin tuttavallisempi
nimi on tietenkin leivinuuni ja polttoainesauvat ovat koivuhalkoja.
Pienempinä apureaktoreina toimivat puuhella ja huoneenuuni.
”Onko
sinulla siellä sähköä”, uteli moni aivan vakavissaan,
kun kerroin muuttavani korpeen. Kysymys tuntui järjettömältä.
Tottakai minulla on sähkö. Ilman sitä en tulisi toimeen.
Sähköä tarvitsen tietokoneeseen, jolla tämäkin
juttu on kirjoitettu. Lisäksi virtaa kuluu valaistukseen, stereoihin
ja kännykän lataamiseen. Muuhun sähköä ei juuri
tarvitakaan. Koska talossa on kellari ja vilpoinen ruokakomero, on jääkaappi
turha. Pakastinkin käy tarpeettomaksi, kun ruokatarvikkeet säilöö
perinteisesti kuivaamalla, suolaamalla, hilloamalla ja hapattamalla.
Ja sitten on tietenkin se reaktori, jonka ansiosta sähköä
ei kulu lämmitykseen ja ruoanvalmistukseenkaan. Tarpeeton sähkön
käyttö tuntuisi täällä melko järjettömältä:
miksi tuoda energiaa johtoja pitkin satojen kilometrien päästä,
kun sitä kasvaa talon ympärillä miljoonia kuutioita –
varsinkin, kun suurin osa sähköntuotannon raaka-aineista tuodaan
ulkomailta ja samaan aikaan polttokelpoista puuta lahoaa metsiin valtavat
määrät. Puolivahingossa onnistuinkin pudottamaan sähkönkulutukseni
touko- ja marraskuun välisenä aikana runsaaseen kahteenkymmeneen
kilowattituntiin kuukaudessa. Talvella kulutus on ollut suurempi, kun
patterit joutuu napsauttamaan päälle pidemmille työmatkoille
lähtiessä.
Leivinuuni
ja puuhella inspiroivat ruoanlaittoon aivan uudella tavalla. Kun kaupassa
tulee käytyä yleensä kerran viikossa, ei valmisruokia
tule liiemmin käytettyä. Pitsataksikaan ei taida korpikylään
kulkea. Hellan ääressä puuhaillessaan kokkikin saa osansa
suloisesta lämmöstä. Leivinuunissa puolestaan riittää
arsenaalia sapuskojen vääntämiseen kerralla jopa viikoksi.
Talven aikana olen opetellut leipomaan sämpylöitä ja
piirakoita. Haasteita on vielä edessä: monissa naapuritaloissa
ruisleipäkin saadaan omasta uunista.
Energia
on yksi ihmiskunnan suurista tulevaisuuden haasteista. Mistä sitä
saadaan ja millaisia seurauksia on sen tuotannosta? Suuri osa nykyisin
käytettävästä energiasta on perintöä menneisyydestä.
Energiankulutuksella on yhteys myös viime aikojen omituisiin säihin:
fossiilisten polttoaineiden hiilidioksidipäästöt ovat
johtaneet ilmaston hallitsemattomaan muuttumiseen. Puuenergiassa kierto
on periaatteessa täydellinen. Kasvava metsä sitoo poltossa
vapautuvan hiilidioksidin. Kun tekee polttopuunsa itse, hahmottaa oman
energiankulutuksensa aivan uudella tavalla. Kirveenvarressa on myös
aikaa pohtia energiakysymyksiä. En toki väitä, että
leivinuunini ratkaisisi kaikki energiaongelmat. Eihän kaikilla
suomalaisilla ole mahdollisuutta puun polttoon ja suuren osan sähköstä
kuluttaa teollisuus. Maassamme on kuitenkin valtava määrä
käyttämättömiä tulisijoja ja taloja, joihin
sellaisen voisi rakentaa. Jos yhä useampi koti lämpiäisi
klapeilla, säästyisi arvokasta sähköä muihin
tarkoituksiin. Siitä olen varma, että kun sähkö
tulevaisuudessa väistämättä kallistuu, käynnistetään
yhä useammassa kodissa oma koivuhalkoreaktori.
Sampsa
Oinaala
